Mistä Waste&Feast-ravintoloiden raaka-aineet tulevat?
Iso osa Waste&Feast-lounaiden raaka-aineista tulee Stadin safkalta. (Muu osa ostetaan tukusta.)
Stadin safka on Helsingin kaupungin ja Helsingin seurakuntayhtymän yhteistä toimintaa, jossa pelastetaan kauppojen ja elintarviketeollisuuden ylijäämäruokaa hyödynnettäväksi ruoka-avussa. Mutta Stadin safka on enemmän kuin ruokaa. Hävikkiruoan logistiikan lisäksi Stadin safkassa kehitetään ruoka-aputoimintaa siten, että se on saavutettavaa, monipuolista ja eri kohderyhmiä huomioivaa ympäri Helsinkiä. Stadin safkan tuki ja keskitetty logistiikka auttaa ruoka-aputoimijoita keskittymään ydintyöhönsä.
Stadin safkan toiminta alkoi vuonna 2019 kehittämishankkeena. Toiminta vakiintui vuonna 2021, kun hävikin logistiikkaa varten remontoitu hävikkiruokaterminaali avattiin Tapulikaupunkiin.
Ruoka on hyvä tapa kutsua ihmisiä yhteen, olipa se sitten kahvittelua tai ruokailua. Perinteisten ruokakassijakojen lisäksi hävikkiä hyödynnetään niin aamu- ja välipaloina, kahvittelun kaverina kuin hävikkilounaiden valmistamisessakin, kuten Waste&Feast-ravintoloiden keittiöissä tehdään.
Hävikkiruokaa kuljetetaan yli 70 ruoka-aputoimijalle ympäri Helsinkiä. Punaisella Stadin safkan logolla varustettuja valkoisia pakettiautoja voit bongailla Helsingin kaduilta. Silloin tiedät, että tuolla tehdään hyvää ja tuetaan ekologista elämäntapaa!
Katso lisätietoja:
Helsingin seurakuntien nettisivuilta
Stadin safkan löydät myös Facebookista

Stadin safkan asiakkuusvastaava keskustelee mm. ruoka-avusta Tuomas Enbusken kanssa Helsingissä on köyhyys ja nälkä. Ruoka-apua 75 kohteeseen