Työkokeilupaikkoja tarjolla

Waste&Feast Kallio on lounasravintola, joka hyödyntää teollisuudesta ylijäänyttä ruokahävikkiä toiminnassaan. Toimintamme ytimessä on tarjota väyliä työelämään niille, jotka ovat sen ulkopuolelle jääneet. Perehdytämme tehtäviin,

Työtehtävät: Kokki, salityöntekijä/tarjoilija. 6 paikkaa yhteensä

Kokki-harjoittelija

Työtehtäviin kuuluu mm. Osallistuminen lounaan valmistamiseen, keittiön siisteydestä huolehtiminen, leipominen, tiskaaminen, kuormien purkaminen, hävikkiruoan käsittely sekä omavalvonnan tehtävät. Avustaminen salin tehtävissä tarpeen mukaan. 

Salityöntekijä-harjoittelija

Työtehtäviin kuuluu mm. salin siisteydestä huolehtiminen, asiakaspalvelu, kassalla toimiminen, linjaston siisteydestä huolehtiminen, avustavat tehtävät keittiössä, tiskaaminen, hävikkiruoan käsittely sekä omavalvonnan tehtävät.  

Haemme ensisijaisesti 18–29-vuotiaita työkokeiljoita eri taustoista. Tarjoamme työyhteisön ja rytmiä arkeen. Meillä työkokeilijat saavat ohjausta tehtäviinsä. Vakituiset työntekijämme ovat ensisijaisesti ohjaajia ohjaamiseen soveltuvalla koulutuksella. Tarjoamme nuorille työkokeilijoille myös ohjauspäiviä, n. kaksi kertaa kuussa, joissa opettelemme työelämätaitoja, arjenhallintaa sekä ravintolatyöhön vaadittavia taitoja. Työpäivät ovat lähtökohtaisesti 6 tuntisia, mutta työkokeilu on räätälöitävissä työkokeilijan työkyvyn mukaan. Työtä suoritetaan itsenäisesti, mutta ohjaaja on aina paikalla. Työkokeilu kestää enintään 6 kk. Tarjoamme työkokeilijoille lounaan. 

Lähtökohtaisesti työkokeilija toimii molemmissa työtehtävissä, mutta jos erityisestä syystä on tarve keskittyä vain toiseen työtehtävään, se on neuvoteltavissa. Ravintolamme tarjoaa myös catering-palveluita talon sisäisesti, joten halukkaat voivat osallistua työkokeilussa myös tähän toimintaan. Työkokeilun aikana on mahdollista suorittaa hygieniapassi. 

Ole yhteydessä mare.t.kinanen@evl.fi

admin no comments

Vapaaehtoistoimijaksi ravintolaan?

Olisitko sinä ehkä kiinnostunut tulemaan mukaan tiimiin ja löytämään innostavaa tekemistä vapaaehtoistyön kautta. Tarjolla on tehtäviä eri kellonaikoihin ravintolan arjen tehtävistä.

Paikkoja löytyy eri kohteista, vaikka tässä vinkkaan erityisesti Waste&Feast Kallion osalta. Sinne perustetaan parhaillaan ihan uutta vapaaehtoistiimiä tukemaan hyvää tekevää ravintolatoimintaa. Olemme jo pian avaamassa ovet yleisölle 🙂

Linkistä tarkempiin tietoihin. Ja sitä saa jakaa eteenpäin, jos vain mahdollista. Se auttaa tiimin kokoamisessa, vaikka ei itse olisikaan kiinnostunut tehtävästä juuri nyt. Niin monella tavalla voi tehdä hyvää ja olla tukemassa hyvän tekemistä.

Vapaaehtoistoimijaksi?

admin no comments

Waste&Feast Malmi ja Snellu Cafe avautuvat

Uusi kausi, uudet työkokeilijat ja palkkatuetut, uudet hävikkikuormat. Mutta ruoka on yhtä hyvää kuin ennenkin!
Ensi maanantaista lähtien olemme jälleen auki ma-to klo 11-13. Seuraa ilmoittelua ja tarkista aukioloajat Facebookista tai Instagramista. Molemmat ravintolat löytyvät molemmista medioista haulla. Tässä vain yhdet linkit tarjolla.

Waste&Feast Malmi, Pekanraitti 16

Waste&Feast Snellu Cafe, Turunlinnantie 3

Lounaan normaali hinta on 6€, lisäksi on tarjolla 3€ tai 10€. Ruoka on kaikilla hinnoilla sama.

Kympillä tarjoat aterian myös jollekin toiselle, omalle kaverille tai diakonien kautta sitä tarvitsevalle. Ajattele miten hyvällä tavalla voit tehdä hyvää toiselle!
😀
TERVETULOA!

admin no comments

Waste&Feast ja kaikki voittavat

Waste&Feast-ketjun alkuhetket ovat vuodelta 2017, jolloin perustettiin ensimmäinen ketjun ravintola Snellu Cafe. Se on Helsingin seurakuntayhtymän erityisnuorisotyön yksi toimintamuoto. Tavoitteena on siitä lähtien ollut tukea nuoria opintopolkujen tai työllistymisen alkuun. Vuosittain n. 45 nuorta on erilaisissa työsuhteissa työpajoilla.

Ravintoloissa pääsee harjoittelemaan ruuan valmistusta, asiakaspalvelua ja liiketoiminnan käytännön asioiden hoitamista. Työjaksoon liittyy ohjaus ja tuki. Työpaikka on monelle ihan ensimmäinen kokemus työelämästä.

Snellu Cafen, Malmin ja Kallion ravintolat tarjoavat kukin 4-6 nuorelle paikan työkokeiluun, tuettuun työhön tai ammatilliseen harjoitteluun ja oppisopimuskoulutukseen. Jos tarvitset tai läheisesi tarvitsee paikkaa, niin ole yhteydessä 🙂

Huom. palkkatukipaikkoja on tarjolla vuoden 2024 alusta.

Waste&Feast-ketjun kolme keskeisintä arvoa on

  • 1. Hyödyntää ruokahävikkiä ja pitää ekologisia arvoja yllä
  • 2. Järjestää yhteisöllistä ruokailua kaikille asemasta tai statuksesta riippumatta
  • 3. Tarjoaa työtä/työkokeilua heikossa työmarkkina-asemassa oleville henkilöille

Waste kertoo siitä, että sitoudumme ekologisiin arvoihin, hyödynnämme hävikkiä sekä suosimme kierrätystä ja uusiokäyttöä.

Feast kertoo juhlasta.  Aina kun ihmiset ovat yhteydessä toisiinsa, vaikka hyvän ruuan ympärillä, on kyse juhlasta.

admin no comments

LC Helsinki / Pakinkylä tukee Waste&Feast Malmin nuoria

Äitienpäivän Äidit, Lapset, Perheet -tapahtumassa Pakilan Vedon majalla jaettiin avustukset alueen nuorison tukemiseksi. Waste&Feast Malmi sai tapahtumassa avustuksen stipendirahastoonsa, jolla tuetaan nuorten työkokeilijoiden työ- ja opiskelupolkua eteenpäin Malmin työjakson jälkeen.

LC Helsinki / Pakinkylä tukee Waste&Feast Malmin nuoria

Työkokeilun aikana nuori saa tukea kokonaisvaltaisesti. Hän saa kokea tekevänsä hyödyllistä työtä. Ruuan valmistuksen ja asiakaspalvelun käytännön kokemuksen kautta tulee varmuutta ja uskoa omaan osaamiseen. Jatkuva valmennus työntekijöiden toimesta valmistaa nuorta työjakson jälkeen opintoihin tai toiseen työpaikkaan.

Työjakson ja henkilökohtaisen valmennuksen pituus on yleisimmin 6kk/nuori. Erilaisia työllistämismahdollisuuksia kartoitetaan työkokeilun aikana, jotta siirtyminen uuteen vaiheeseen olisi nuorelle mahdollisimman sujuva.

Stipendi on ollut merkittävä kannustus ja rohkaisu elämässä eteenpäin. Sillä on mahdollistettu mm. omien työvälineiden hankkiminen ravintolakoulun tai muun opiskelupaikan tarpeiden hankkimiseen.

LC Helsinki / Pakinkylä tukee Waste&Feast Malmin nuoria


Lämmin kiitos LC Helsinki / Pakinkylä Waste&Feast Malmin stipendirahaston kartuttamisesta!

Kuvat Jukka Jylhä

admin no comments

Waste&Feast Kallion PopUp-päiväkahvit

Käytiin porukalla tutustumassa tilaan ja pidettiin samalla pienet päiväkahvit kiinteistössä työskentelevien kanssa. Puhetta riitti ja saatiin huimat arpajaisetkin järjestettyä. Iloa ja yhteistä keskustelua oli paljon. Formaatti kiinnostaa, koska siinä ei ole kuin voittajia.

Varsinainen henkilökunnan rekrytointi on vielä kesken, joten varsinaista avaamista saadaan vielä odottaa. Valmisteluja on kuitenkin jo käynnissä, vaikka tila on enimmäkseen vielä tyhjä.

Waste&Feastin Kallion (avautuu yleisölle elokuussa), Itäkeskuksen ja Malmin toimipisteistä voi ostaa tuntemattomalle vähävaraiselle 15 euron ruokakortteja, jotka käyvät kaikissa toimipisteissä. Kortin voi antaa itse eteenpäin tai lahjoittaa diakoniatyöntekijälle joka toimittaa sen tarvitsijalle käyttöön.
Niin helppoa on tehdä hyvää läheiselle!

admin no comments

Edullista elämää

Aikaisemmin kerroimme Tuunaa taloutesi kurssista. Se on juuri alkamassa ja Matti Myöhäiset pääsevät vielä kätevästi mukaan viiden viikon itsenäiseen verkkokurssiin ilmoittautumalla Marelle. Osoite artikkelin alla.

Kurssilla puhutaan paljon rahasta ja rahan käyttämisestä. Se on tänä päivänä entistä polttavampi puheenaihe. Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa, että Waste&Feast tarjoaa alueella edullista kotiruokaa hyvinkin painavista syistä. Normaali hinta on 6-10 €. Edullisimmillaan lounaan saa 3€ hintaan sitä tarvitessaan. Seurakunnan diakoniatyön kautta voi saada vielä lisätukea.

Raha puhuttaa ja rahasta puhutaan myös Tuunaa taloutesi -kurssiin liitetyssä blogissa. Viimeisimpään kirjoitukseen pääset TÄSTÄ
Ilmoittaudu mukaan kurssille sähköpostilla mare.t.kinanen – @ – evl.fi Poista osoitteesta välilyönnit ja väliviivat!

Viimeinen mahdollinen ilmoittautumispäivä 30.4.. Sen jälkeen ei tähän ryhmään enää voi liittyä.

admin no comments

Waste&Feast Kallio etsii työntekijöitä

Nyt on mahtavia työpaikkoja tarjolla. Waste&Feast Kallio avaa yleisölle ovensa elokuussa.

Etsimme työpajaperiaatteella toimivaan ravintolaamme nuorten ohjaajaa/kouluttajaa sekä ruokapalveluvastaavaa.

Kaipaamme yhteisöön myös muutamaa vapaaehtoista työskentelmään ravintolan arjessa ja kohtaamaan asiakkaita.

Olisiko näissä sinun juttusi? Työpaikkailmoituksiin pääset tästä:
Waste&Feast salityön ohjaaja/kouluttaja
Waste&Feast ruokapalveluvastaava
Vapaaehtoisuudesta kiinnostuneet voivat olla suoraan yhteydessä Mare Kinaseen p. 90 2340 2377 tai sähköpostilla mare.t.kinanen (@) evl.fi

admin no comments

Vaivaako kevätflunssa?

Viime aikoina on ollut paljon erilaista nuhaa, yskää ja flunssaa liikkeellä. Niiskutusta kuulee siellä täällä. Kevään taite tuo tullessaan myös flunssa-aallon.

Vanha ja hyväksi koettu rohto, joka helpottaa oloa on inkiväärijuoma. Inkivääri on luonnostaan desinfioiva vaikutus ja siksi hyvinkin suositeltava moneen paikkaan.
Inkiväärijuoman voi nauttia kylmänä tai kuumana. Itse teen sitä usein isomman satsin kerralla ja laitan osan pakastuspulloihin pakkaseen. Sieltä sitten käyttöön tarpeen tullen.

Tarvitaan:

Neljä sitruunaa

Iso luomuinkivääri

Chili

Hunajaa

Vettä

Työvaiheet:

Ainekset siivuiksi ja kattilaan. Sitruunat kuorin rouheasti. Inkiväärin vain huuhtelin hyvin. Chilin halkaisin.

Vettä niin paljon kuin kattilaan mahtuu.

Kiehutetaan ja muhitetaan tunti pari, miten nyt aikaa on.

Keitos siivilöidään ja palautetaan kattilaan. Sekaan hunajaa maun mukaan. Minulla tuohon määrään menee noin puolikas purkki tänään käytössä olevasta. Kuumennus ja ehkä kiehautus. Eli hunaja kun on hyvin sulanut tuotokseen niin valmista on. Makua voi tarkistaa tässä kohden omaan suuhun sopivaksi.

Jäähdytän ja pullotan litran pakastuspulloihin. Yksi pullo käyttöön ja jääkaappiin. Loput pakastimeen odottamaan vuoroaan. Tämä satsi riittää minulla shotteina noi puolitoista kuukautta.

admin no comments

Tuunaa taloutesi kurssin ilmoittautuminen

Tuunaa taloutesi kurssi on avannut ilmoittautumisen. Olisitko sinä mahdollinen osallistuja kurssipilottiin? Pääset samalla vaikuttamaan tulevien kurssien edelleen kehittämiseen. Yhdessä kehittäminen on olennainen osa pilottia.

Livekurssi kokoontuu Hermannin Diakoniatalon Varustamolla, Hämeentie 73. Kokoontumiset ovat tiistaisin klo 17-19: 25.4., 2.5., 9.5., 16.5. ja 23.5.

Verkkokurssi on oma itsenäinen mahdollisuus joka toimii kokonaan etänä ja verkossa vastaavilla viikoilla.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan kurssipilottiin. Kurssi on maksuton.

admin no comments