Kaksi uutta työkokeilijaa aloitti huhtikuun puolessavälissä. Samalla vietimme virkistyspäivää mölkkyä pelaten, pitsaa syöden ja toisiimme tutustuen. Huippuja tyyppejä jälleen meidän tiimissä!
Saimme tässä kuussa lahjoituksena lankakeriä. Niitä saa noutaa meiltä ja tehdä niistä vaikka villasukat. Nämä villasukat voit lahjoittaa kaverille tai tuoda ne meille, niin me annamme ne tarvitsevalle.
Olemme jakaneet huhtikuun aikana noutoruokaa ja jaamme, kunnes voimme avata ovet paikan päällä ruokailijoille. Ilmoitamme heti, kun tiedämme, milloin ravintola aukeaa 🙂
Tänään julkaistu tiedote kertoo ruoka-avun kokonaisuuden ilmiöistä. Kiitos ihan jokaiselle joka on koronavuoden aikana ollut mahdollistamassa ruoka-apua kaikille jotka ovat pysyvästi tai tilapäisesti ollut sen tarpeessa.
Nimikkotuotteita syntyy eri kohteissa. Tarjolla on niin lämpimäisiä kuin maukasta pääsiäis-simaa. Mitkä sinua ilahduttaisi?
Waste&Feast Malmin ja Snellu Cafen nuoret ovat innokkaita kokeilijoita ja uuden luojia. Joka päivä perehdytään porukalla erilaisten tuotteiden maailmaan, josta lähdetään kokeilemaan.
Eräs W&F kokki tuumikin, että tämä työ nuorten parissa on kokille unelmaa. Kokkisota joka päivä ja saa saa nauttia onnistumisen ilosta yhdessä tiimin kanssa.
Onko nurkkiin kerääntynyt vanhoja sanomalehtiä? Ennen kuin kärräät ne taloyhtiön keräyslaatikkoon, voit vielä hyötykäyttää niitä.
Olisiko näistä vinkeistä joku sinun juttusi?
1. Jääkaapin vihnanneslaatikon pohjalla sanomalehti kerää kosteutta ja tuotteet psyvät raikkaina. Muista vaihtaa säännöllisesti uuteen sanomalehteen.
2. Herkästi rikkoontuvat tavarat voi pakata säilöön tai muuttoa varten kääsimällä ne sanomalehteen.
3. Perinteisen ikkunanpesun ehdoton raitojen kadottaja.
4. Tunkkaiset tavarat raikastuvat, kun ne laittaa kassiin sanomalehdistä rutattujen pallojen kanssa. Viikossa luvataan, että paperi on imenyt tunkkaisuuden pois.
5. Kastuivatko saappaat tai lenkkarit? Nekin voi täyttää rutatulla sanomalehdellä ja auttaa kuivuminen alkuun.
6. Sanomalehti sopii myös kausijalkineiden säilytykseen
7. Puno kiva sisustuskori. Taittele sivu n. 3-4cm siivuiksi, asettele ensin pohjaosa ristikkäin ja jatka pystyreunat pujotellen liuskojen välistä. Kiinnitä liimatipalla. Hyvä perusohje vaikka täällä: http://www.ihania-aarteita.today/2013/12/kuudes-luukku.html
8. Liimatahrat saat puhdistettua, kun kostutat sanomalehtimytyn öljyllä (kasvi- tai vauvaöljy sopii hyvin) ja pyyhit tahran.
9. Tuliko kaupasta mukaan raakoja tomaatteja vai poimitko puutarhasta ne liian varhain? Kääri tomaatit sanomalehteen niin kypsyminen nopeutuu.
10. Puutarhahommissa voi hyödyntää myös vanhaa sanomalehteä. Laita märkää sanomalehteä kukkapenkkiin ja päällystä se ohuella kerroksella multaa. Kun istutat penkkiin kasveja, tee paperiin reikä, jotta kasvi pääsee kasvamaan sen läpi multaan.
Tiesitkö, että lounas annosten lisäksi Malmin mainiot nuoret valmistavat maukkaita leivonnaisia kotiin tai työpaikalle ostettavaksi. Leivonnaisia on ollut hyvin erilaisia. Pannukakuista pullaan ja tortuista munkkeihin.
Rajoituksista huolimatta toimimme noutoruoka paikkana. Eli syömään ei voi jäädä paikan päälle mutta annoksen voi käydä ostamassa mukaan. Otamme ostoksille yhden henkilön kerrallaan. Pidetään huolta turvaväleistä niin sisällä kuin ulkona.
Edullinen noutoannos on tarjolla päivittäin klo 11-13 välillä niin kauan kuin ruokaa riittää. Annosrasian hinta 2 euroa. Tarjolla päivittäin myös muita tuotteita. Poikkea Matteuksenkirkolla ostoksilla.
Otamme tiloihin toistaiseksi vain muutaman henkilön kerrallaan. Jos pihalle syntyy jono, niin huolehditaan turvaväleistä. Tiloissamme käytetään asioidessa maskia.
Nyt pääset kurkistamaan laajemmin tiloihin ja toimintaan, joka vaikuttaa Waste&Feast Snellu Cafen taustalla. Helsingin seurakuntayhtymän Erityisnuorisotyössä on kehitetty Waste&Feast formaatti. Siinä maittavan ruuan lisäksi tuetaan heikossa työmarkkina-asemassa olevia nuoria työllistymään ja vähennetään toiminnassa ruokahävikkiä hyödyntämällä ylijäämää.
Halusimme mahdollistaa teille asiakkaille pääsyn kulissien taakse ja näyttää teille, millainen on päivämme Malmin Waste & Feast:ssä.
Kuten moni teistä saattaakin jo tietää, Malmin W&F on viimeisen vuoden ajan tarjoiltu hävikkiaineksista valmistettua lounasta, joko noutoruokana tai parempien hetkien vallitessa, paikan päällä syötävänä. Ruoka valmistetaan 90 % hävikkiaineksista, joita meille toimittaa Tapanilassa sijaitseva Stadin Safka. Ruoka on pääosin kasvispainotteista, mutta liharuokia tehdään aina kun lihaa saadaan hävikistä. Leivonnaisia on myös päivästä riippuen tarjolla, esimerkkeinä vegaaninen suklaakakku sekä korvapuustit.
W&F ravintolassa työskentelee niin seurakuntayhtymän kuin myös Stadin ammattiopiston työntekijöitä. Stadin ammattiopiston puolelta Tiina toimii kouluttajana keittiön puolella ja seurakuntayhtymän puolelta ohjaajana työskentelee Anni, jonka vastuulla on salipuolen hommat ja perehdytys. Lisäksi täällä työskentelee työkokeilijoita, vaihtelevan mittaisilla sopimuksilla. W&F Malmi on osa Stadin ammattiopistojen pajatoimintaa. Pajatoiminta puolestaan tarkoittaa sitä, että nuori (iältään 17–29- vuotias) on vailla opiskelu- tai työpaikkaa, jolloin TE-toimiston asiakkaana ollessaan, voi hakeutua pajatoimintaan. Pajatoiminnassa työkokeilujakso voi olla pisimmillään 6 kuukauden mittainen. Sinä aikana työkokeilija voi mahdollisuuksien mukaan suorittaa puuttuvia kurssejaan tai muita kursseja, esimerkiksi hygieniapassia tai ensiapukorttia. Pajoilla on mukana myös viikoittain työvalmentajan toteuttamaa ohjausta sekä valmennusta työelämään. Pajatoiminnassa työ on monipuolista ja mahdollistaa tutustumisen työelämään, toisiin työyhteisöihin sekä saa tukea tulevaisuuden suunnitteluun. Työkokeilijat oppivat Malmin W&F työtä tehdessään ja jokaiselle opetetaan jokainen keittiön ja salipuolen tehtävä mahdollisimman monipuolisesti.
Malmin W&F on helposti tavoitettavissa kaikille koska sijainti on lähellä Malmin juna-asemaa. Tulkaa vaan kaikki rohkeasti etsimään Pekanraitti 16 osoitetta ja noutamaan itsellenne maukas ateria!
Malmin W&F päivän aikataulu on, jota kuinkin sama joka päivä.
8.30työkokeilijat aloittavat työpäivänsä ja vaihtavat työvaatteet päälle
8.40–9.00 aamupalan ja aamupalaverin aika. Olemme ottaneet liki päivittäiseksi tavaksi tehdä työkokeilijoille (sekä työntekijöille) yhteiseksi aamupalaksi puuron, jotta jokainen saa terveellisen aamupalan. Tämän jälkeen käytävässä aamupalaverissa käymme viikkoa sekä päivää koskevat asiat läpi. Lisäksi kouluttaja kertoo suunnitelmat ruokalistasta ja jaamme tehtävät työkokeilijoiden kesken, mitä kukakin tekee ruuan valmisteluvaiheessa sekä mitä kukakin tekee lounasaikana.
9.00–10.30 lounaan valmistelua ja siihen kuuluvat tehtävät
Salipuolen tehtävät eli lämpöhauteen päälle laitto, salin siivous aamupalan jäljiltä, sosiaalisen median päivitykset ja ruokalistojen tulostus. Lisäksi salin puolella hoidetaan mahdolliset valmistelut työntekijöiden lounasta varten. Kaikki kassanhuoltoon sekä käyttöön kuuluvat asiat ovat myös salivastaavan tehtävänä.
Keittiön tehtävät eli kaikki ruuan valmistukseen kuuluvat tehtävät. Joka päivä tehdään raikas uusi salaatti, joten kaikkien ainesten pilkkomiset kuuluvat jollekin työkokeilijalle. Lisäksi lämpimän ruuan valmistuksen alustus sekä auttaminen sen tekemisessä. Keittiön tehtävissä on myös astianpesukoneen käyttö sekä yleinen siisteys keittiössä. Keittiössä tehdään usein leipiä henkilökunnalle lounaalle, joten yhden työkokeilijan tehtävänä on tehdä leipätaikina ja hoitaa homma alusta loppuun saakka. Lisäksi leivonnaisten teko päivästä riippuen kuuluu yhdelle työkokeilijalle. Roolit työkokeilijoiden välillä vaihtuvat päivittäin ja pyritään siihen, että jokainen oppii kaikista tehtävistä ainakin perustason.
Työkokeilijoiden tehtäviin ja päivän askareisiin sisältyy myös erilaiset valmennuspäivät sekä oman tilanteen huomioiden myös urasuunnittelua. Nämä puolet kuuluvat pajatoiminnan puolelta nuorten polkuun työkokeilijana.
10.30 pyritään, että jokainen työkokeilija ja työntekijä ehtisi ennen lounasajan alkua syödä oman lounaansa ja pitää pienen tauon ennen ruuan jakamisen aloitusta.
11.00–13.00 lounasaika!
Lounasajan tehtäviin kuuluu
Aulassa asiakkaiden vastaanotto, turvaväleistä huolehtiminen, maskien käytöstä muistuttaminen sekä asiakkaiden läsnä oleva kohtaaminen // 1–2 hlö
Ruuan annostelu annosrasioihin, salaattien ja muiden tuotteiden mainostus ja myynti. Lisäksi kaupan päälle tulevien tuotteiden ilmoitus ja tuotteiden pakkaus asiakkaalle muovikassiin. //1–2 hlö
Kassan hoito, rahastus sekä tarkkana pysyminen rahan kanssa. //1 hlö
Mahdollisuuksien mukaan (jos paljon porukkaa töissä) seuraavan päivän ruokien valmistelua ja esisiivousta sekä erikoiskahvikoneen käytön harjoittelua. Työkokeilijat ovat ahkerasti harjoitelleet erikoiskahvien tekoa, josta on hyötyä aina kahvila- ja ravintola-alalla.
Lounasajan päätyttyä tilat siivotaan eli työtasot pyyhitään desinfioivalla puhdistusaineella, astianpesukone laulaa puhdistaessaan käytössä olleita astioita sekä välineitä ja lisäksi kaikki käytetyt välineet puhdistetaan. Päivän päätteeksi tarpeen vaatiessa pidetään loppupalaveri ja kiitetään tovereita päivästä.
Snellu Cafessa tehtiin korona-apatiaan karkoituskakkua. Ja mikä paremmin siihen tehtävään sopii kuin raikas porkkanakakku. Porkkana tuo aurinkoisuutta joka tarttuu kyllä jokaiseen osingoille pääsevään.
Näitä tarvitaan:
Pohja:
6 kananmunaa
5dl sokeria
8dl vehnäjauhoja
1rkl leivinjauhetta
2rkl kanelia
300g voita sulatettuna
1l raastettua porkkanaa
Kuorrutus:
200g maustamatonta tuorejuustoa
1 ½ dl tomusokeria
200g voita
koristeluun mantelilastuja
Ja näin se tehdään:
Alkuvalmisteluissa raastetaan porkkanat.
Ensin munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistetään kuivat aineet. Lisätään vaahtoon vuorotellen kuivia aineita, voisulaa ja porkkanaraastetta samalla sekoitellen.
Pian saadaan aikaan taikina, joka kaadetaan leivinpaperille uunipannulle.
Porkkanakakku paistuu 200 asteessa n. 18 – 20 min. Kypsyyttä voi kokeilla hammastikilla. Tikkuun ei tartu taikinaa, kun se on kypsä.
Seuraavaksi sekoitetaan kuorrutuksen ainekset keskenään ja lisätään viimeisenä sulatettu voi.
Seos levitetään jäähtyneen kakun päälle kuorrutus. Koristeeksi voi paahtaa pannulla mantelilastuja. Varo polttamasta niitä 🙂
Kakkua valmistelivat Snellu Cafen nuoret Mimmi ja Jouka
Elintarviketarkastajien aloitustarkastus toteutettiin Malmin Varustamon Waste&Feast ravintolassa 16.11.2020. Alla koonti tarkastuksesta kuvana. Kaikilta tarkastuksen osilta arviointi on ollut Oivallinen.